Sairaanhoitaja Pia Vanhalakka
Pia perusti Lahti Esthetic Clinic:n vuonna 2022, visionaan tarjota laadukkaita esteettisiä palveluja Lahden alueella. Alueelta oli puuttunut vain ja ainoastaan esteettiseesn lääketieteeseen erikoistunut klinikka, joka tarjoaisi tuloksellisia hoitoja ja tuotteita.
Pia on valmistunut ensihoitajaksi ja sairaanhoitajaksi 2018 ja työskennellyt siitä lähtien sekä ambulanssissa että sairaaloissa akuuttihoitotyön parissa. Kokemusta pistämisestä ja aseptiikasta on kertynyt ammatin kautta runsaasti. Hänellä on myös erittäin tarkka esteettinen silmä ja hoitotulokset korostavat aina asiakkaan luonnollista kauneutta ja kasvojen mittasuhteita.
Sairaanhoitajana vankka anatomian ja aseptiikan tuntemus on pohjana turvallisen hoitotyön toteuttamiselle. Pia kohtaa jokaisen asiakkaan aina yksilönä ja lämmöllä. Jokainen ihminen on tervetullut klinikalle juuri sellaisena kuin on. Turvallisuus, laadukkaat täyteaineet ja anatomiaa kunnioittavat luonnolliset lopputulokset ovat hänelle ensiarvoisen tärkeitä.
Hoito suunnitellaan aina yksilöllisesti asiakkaan toiveiden pohjalta.
IBSA Aliaxin® työpaja – Lower face and perioral hands-on workshop, 5/2023
ZO® Skin Health Skin Sympossium 4/2023
ZO®Skin Health klinikkahoidot 3/2023
CELLBOOSTER® Hands-on Master Class, 12/2022
iLEad Thread Lifting Masterclass, 8/2022
Munich Medical Esthetic Masterclass in cooperation w/ BB Esthetics – Master course of hyaluronic acid fillers and botulinumtoxin in aesthetic medicine. 9/2022
IBSA Profhilo® 4/2022
IBSA Aliaxin® työpaja Huulet & Keskikasvot 4/2022
Aliaxin® EgoLips, 5/2022
Mesolangat, Nordic Med Academy, 3/2022
VISCODERM® hydrobooster & PROFHILO® Combinational Protocol Online Masterclass – Performed by Dr. Gabriel Siquier, 9/2022
Greencos PRX-T33 sertifioitu hoitaja 2/2022
Nordic Med Academy: huulten muotoilu 1/2022
Rus Academy Masterclass COG threads certificate 2/2022
Rus Academy Masterclass Russian Lips certificate 2/2022
Rus Academy Masterclass Mesobotox certificate 2/2022
Greencos PRX-T33 koulutettu hoitaja 2/2022
- Cellbooster® -koulutus, Duallaser Aesthetics, 9/2022
Sairaanhoitaja AMK 2018
Ensihoitaja AMK 2018
Restonomi AMK 2013
Sairaanhoitaja Niina Laakso
Niina aloitti työskentelyn Lahti Esthetic Clinicillä huhtikuun alussa.
Ammatiltaan Niina on sairaanhoitaja ja työkokemusta terveydenhuoltoalalta löytyy mm sydänvalvonnasta, päivystystyöstä, ensihoidosta ja ihan osastohoidosta. Tämän lisäksi Niina on täydentänyt osaamistaan esteettisillä täydennyskoulutuksilla.
Niinan tavoitteena on tarjota asiakkaille yksilöllistä palvelua ja ennenkaikkea tehokkaita hoitoja. Ensisijaisen tärkeää hänelle on hoitojen laatu ja turvallisuus. Hän on myös käytettävissä myös konsultaatioaikoihin, joissa hän yhdessä kanssasi suunnittelee sinulle henkilökohtaisen hoitosuunnitelman.
Tällä hetkellä Niinan palveluvalikoimaan kuuluu huulien ja keskikasvojen täyteainehoidot. Ihon terveyteen ja hyvinvointiin Niinalta saat Skinboosters- ja Profhilo-hoitoja sekä Zo Skin Health -medikaalisen hoitosarjan happokuorintaa. Kesästä alkaen Niina tulee tarjoamaan myös mikroneulaushoitoja ja sokerointeja. Seuraathan Niinaa instagramissa: @lahtiestheticclinic_niina jossa hän tiedottaa ensimmäisenä palveluvalikoiman laajenemisesta.
Niina kohtaa jokaisen asiakkaan ammattitaidolla mutta rennolla otteella.
- IBSA, Facial Aging & Anatomy – Theoretical Workshop, 4/2023
ZO® Skin Health klinikkahoidot, 2/2023
ZO® Skin Health peruskoulutus, 12/ 2022
- Keskikasvojen täyteainehoidot, Nordic Med Academy, 11/2022
Skinboosters, Nordic Med Academy, 10/2022
Huulten muotoilu, Nordic Med Academy, 11/2021
Profhilo®, IBSA, Sonja Tammentie, 2/2023
Sairaanhoitaja AMK 2020
Ensihoitaja AMK 2020
Sosionomi AMK 2016

Laatu on meille aina prioriteetti yksi. Asetamme turvallisuutesi aina etusijalle koko hoitoprosessin ajan. Aina kun ihon pinta läpäistään, aseptisen toiminnan tärkeys korostuu. Huolellinen aseptiikka ja aseptisten toimintatapojen oikeaoppinen hallinta sekä toteutus ovat osa ammattilaisen vastuuntuntoista työskentelyä.
Suomen lainsäädäntö ei ota kantaa siihen, kuka esteettisiä pistoshoitoja saa tehdä. Kuluttajan on turvallisinta valita pistäjäksi kokenut terveydenhuollon ammattilainen, joka suhtautuu vakavasti työtilojen ja välineiden puhtauteen. Esteettisten hoitojen turvallisessa toteuttamisessa korostuu myös anatomian tuntemuksen merkitys, jotta lopputulos on luonnollinen ja hoito on turvallinen.
Aseptisesti ja laadukkailla tuotteilla toteutetut pistoshoidot ovat turvallisia. Useiden aineiden hankinta ja koulutukset ovat saatavilla ainoastaan terveydenhuollon ammattilaisille. Terveydenhuollon ammattilaisen tekemiin hoitoihin sisältyy myös aina potilasvakuutus.
Lahti Esthetic Clinic on lahtelainen medikaaliseen ihonhoitoon ja täyteainehoitohin erikoistunut esteettinen klinikka
Tarjoamme injektiohoitoja markkinoiden parhailla täyteaineilla sekä tehokkaita medikaalisia ihonhoitoja terveydenhuollon ammattilaisen tekemänä.
Huulten muotoilu ja kasvojen alueen täyteainehoidot ovat erikoisalaamme ja niillä saadaan välittömiä tuloksia ja muutos kasvojen ulkonäköön ja mittasuhteisiin. Palveluvalikoimastamme löytyy myös kiinteyttävät mesolankahoidot, suosittu Profhilo ja PRX-T33 neulaton biorevitalisaatio kasvoille, kaulalle ja dekolteelle.
Toimimme hyvien kulkuyhteyksien päässä Vesijärvenkadulla Lahden ydinkeskustassa, osoitteessa Vesijärvenkatu 11 C, 3. krs (Vanha TEVI:n talo). Tervetuloa uudistamaan ilmeesi. Ota yhteyttä, niin keskustellaan mitkä tuotteet ja hoitomuodot palvelisivat parhaiten juuri sinun ihoasi. Voit varata ajan itse kätevästi Timmasta:
Lahti Esthetic Clinic
yritys
- ikääntymismuutokset
- mesoterapia
- mesolangat
- hiustenlähtö
- lankakohotukset cog langoilla
- tummien silmänalusten hoito
- täyteainehoidot
- Profhilo
- PRX-T33
- ZO Skinhealth
- mikroneulaus
- dermaplaning
- kasvojen piirteiden muotoilu
- ihon laadun parantaminen
- syväkosteutus
- huulten muotoilu
AJANVARAUS JA LISÄTIEDOT
vesijärvenkatu 11 C 3. krs, 15140 Lahti
044 5452616
asiakaspalvelu@lahtiestheticclinic.fi